Se, miksi kirjoitan taas tänne, johtuu miehestä. Nimittäin intohimo meidän kahden välillä on kuollut täysin. Lähinnä se näkyy siinä, ettei hän halua meikäläistä. (Sivukommentti: seksiä saan kun teen aloitteen, tosin silloinkin miestä joutuu aikalailla herättelemään, joskus se jopa lopahtaa kesken leikin).

Rakkaus ei ole kai minnekään kuollut, yhdessä on ihan mukavaa. Välillä tosin tuntuu, että elämme lähinnä kämppisasteella. Ollaan yhdessä, kun mitään isoa ongelmaa ei ole. Tai no, onhan se iso ongelma, että hän pitää vaimoaan epämiellyttävänä ja rumana valaana, muttei sentään mitään pettämiseen tai perheväkivaltaan rinnastettavaa. Välillä havahdun pohtimaan, pitäisikö oikeasti lähteä ja koittaa löytää mies, joka rakastaisi mua ihan minkä kokoisena tahansa. Ja sitten taas alan miettiä toisen hyviä puolia ja elämää, joka me ollaan rakennettu yhdessä. On koti, yhteiset elukat… Tunteitakin löytyy, vaikka niiden taso vaihteleekin aika paljon.

Eilen menin suihkun jälkeen sohvalle pitsiyöpuku päällä makoilemaan miehen lähelle ja yritin kääntää kroppani parhaat puolet esille. Siinäpä sitten kuin vahingossa poseerasin ja odotin, että mies olisi huomannut ja lopettanut netissä surffailun. Kyllähän se välillä vilkaisi, mutta sitten taas käänsi kylmästi selän ja jatkoi touhujaan. Ei sitä vaan kiinnosta. Odotin, että olisi edes kääntynyt istumaan muhun päin tai – vielä hienompaa – tullut vierelle. Mut ei. Lopulta vaan nousin ja menin nukkumaan sanomatta sanaakaan. Ehkä se huomasi mun lähtemisen jonkun tunnin kuluttua.

Tänään aamulla mainitsin asiasta. Ja sanoin, että harmitti, kun toinen ei yhtään reagoinut, vaikka makasin hänen edessään puolialastomana. Vastaus oli, että niinhän sä aina teet. (??!?!?!). Sen jälkeen sanoin, että ihmetyttää vaan, kun ei herraa ollenkaan kiinnosta. Ja että ehkä sitten kiinnostaa, kun olen laihempi. Siihen ukko ei enää sanonut yhtikäs mitään, vaan heitti takin niskaan ja painui töihin. Pysykööt siellä, perkele.

Miehen kanssa kaikki on ihan jees. Tai siis ei kuulu oikeastaan mitään, kunhan taas ollaan. Lauantaina hemmoteltiin toisiamme (mm. saunottiin yhdessä kynttilänvalossa), sunnuntaina olin jostain syystä vähän äkäinen. Niinpä eilinen menikin sitten telkkaria tuijotellessa oikeastaan.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Eilisellä itseinhokohtauksella tarkoitan hetkeä, jolloin kuljin Stockalla olleen peilin ohi. Näytin NIIIIN isolta nahkatakissa ja tiukoissa farkuissa, ettei mitään rajaa. Suu taisi silloinkin olla täynnä suklaata, sillä nappasin töistä mukaani muutaman konvehdin. Lisäksi mun farkut olivat koko päivän ahdistaneet ja oli sellainen tursuava olo.

Kävin heti sen jälkeen ostamassa housut, jotka eivät puserra vatsalle makkaroita. Sitten riensin aerobicciin ja mulla oli tosi kivaa. Opin koreografian heti ja ehdin liikkeissä vähän fiilistelläkin. Oli itse asiassa niin kivaa, ettei tunnin olisi toivonut loppuvan koskaan.

Tuntuu, että nykyään vietän enemmän aikaa kuntoilemassa kuin hänen kanssaan. Ja mikä pahinta, en ole siitä kovinkaan pahoillani :( Mies kyllä yrittää, sanoo kaunokaiseksi ja enkeliksi, mutta silti jotain puuttuu. Minäkin yritän, hakeudun syliin ja sanon jotain kivaa, muttei me koskaan saada aikaiseksi enempää. Sanoin sen jo ennen ja sanon vielä kerran: me vain ollaan. Todellinen kuherruskuukausi.

Tänään menen illalla taas tanssimaan. Mikään kova hiki siinä hommassa ei kyllä tule, mutta saanpahan ainakin myönteisiä asioita elämääni lisää. Sieltä tunnilta lähtee aina hymyillen ja saunassa lojuminen sen jälkeen on jokseenkin parasta tietämääni hemmottelua.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Just nyt laihduttaminen ei kiinnosta (mikä näkyy kyllä painossakin, joka on nyt melkein samoissa lukemissa kuin aloittaessani). Tekee herkkuja jatkuvasti mieli. Tunnustan, että välillä on tullut sorruttuakin. Eilen tosin ei, sillä vedin lounaaksi ison annoksen salaattia ja illankin elelin ihmisiksi.

Miehen kanssa olisi kiva tehdä jotain mukavaa nyt viikonloppuna. Ehkä perinteinen leffailta olisi jotain. Viikonloppuisin kun elämä on muutakin kuin suorittamista.

Tänään vuorossa on aerobic ja lihaskuntotunti, aamulla kävin lisäksi tunnin kävelylenkillä. Aamiaista en harmikseni ehtinyt vetää kuin kylmän kaakaon, mutta lounaaksi haen jotain kotiruokaa.

Mies sanoi eilen enkeliksi kun tulin kotiin. Lisäksi hän oli pessyt koneellisen pyykkiä ja tuli auttamaan mua ostosten kantamisessa autosta sisälle. Eli osaa hän onneksi olla huomaavainenkin vielä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Viikonloppuna katselin koneelta muutaman vuoden takaisia kuvia ja tuli vähän surku olo. Niissä mun kasvot eivät ole ollenkaan pyöreät, mutta nyt olen aikamoinen babyface. Eipä silti, en kyllä mihinkään itsesääliin vajonnut.

Miehen kanssa ihan jees, mitä nyt vähän väsyin hänen huomioimattomuuteensa eilen. Ihan pieniä juttuja, mutta silti. Yritin esimerkiksi nukkua tunnin päivällä, mutta koira alkoi tahtoa pihalle. Mies makoili vieressä ja näpytteli kännykkää, muttei jaksanut viedä koiraa ulos. Aikani kuunneltuani huokaisin ja lampsin sitten itse kiukkuisena ulos. Eilen myös pyysin häntä sulkemaan välioven, jottei viima pääse sisälle. En jäänyt valvomaan, koska pyyntö oli suht helppo. Lopputuloksen varmaan arvaattekin – ovi oli auki kun palasin sisälle. Lisäksi mies puhui viikonlopun aikana pari kertaa mun päälle – voiko olla juurikaan mitään loukkaavampaa? Toki myönnän puhuvani tosi paljon, mutta onko pakko silti keskeyttää.

Koitan kirjoittaa jatkossakin taas tänne, vaikka voi olla, että vähän dieetithöpinöistä lipsun. Siis toki missiona on edelleen näyttää fantastiselta kesällä, mutta just tällä hetkellä se pyrkimys ei hallitse mun elämää.

Syömisten kirjaaminen jatkuu edelleen ja saapi nähdä, millaisiin tuloksiin pääsen. Tänään illalla menen jälleen tanssimaan, huomenna pidän sen sijaan luultavasti välipäivän treenistä.