Viikonloppureissusta huolimatta vaaka näytti vähemmän kuin edellisellä punnituskerralla, hyvähyvä!

Eilinen meni taas itkeskellessä, kun miehen tyytymättömyys mun vartaloon ahdistaa edelleen. Hän tosin sanoi eilen, että rakastaa mua aina, olinpa sitten minkä kokoinen tahansa. Ilmeisesti silmää silti miellyttäisi enemmän, jos painaisin vähemmän. Kuulemma oli "tosi hienoa" kun kävin paikallisessa kuntokeskuksessa treenaamassa jokunen vuosi sitten ja tykkäisi, että nytkin harrastaisin enemmän liikuntaa. Ihmettelen vaan, sillä nytkin poljen joka arkipäivä töihin (yhteensä noin 20 km/päivä) ja lisäksi käyn vajaan tunnin kävelylenkillä iltaisin. Myös ruohonleikkaus ja muut puutarhahommat tuohon päälle. Ilmeisesti liikuntaa on kuitenkin vain se, kun ähkii jossain jumppatunnilla neljän seinän sisällä. Ymmärrän tosin, että tällä hetkellä harrastamani liikunta ei ole kauhean rasittavaa eikä mulla ole sykkeet kokoajan katossa - ehkäpä pitää taas luopua kotona vietetystä vapaa-ajasta ja alkaa hengailemaan jumppasalilla. Herra itse käy autolla töissä, istuu koko päivän ja käy ehkä hölkkäämässä kerran pari viikossa. Ja silti hänen kroppansa näyttää suunnilleen samalta kuin tavatessamme reilu kymmenen vuotta sitten.

Sanoin hänelle eilen, että arvaapa miltä tuntuu nyt riisuutua hänen edessään. Ennenkin on ollut epävarma olo omasta kropasta. Lisäksi sanoin, että joku toinen ehkä pitäisi mua ihan viehättävänä kuitenkin. Siihen hän sanoi tosi hienosti, että olen hänelle maailman kaunein ihminen. Kiloja on vaan vissiin liika.

Noh, kyllä ne tästä lähtevät.