Vaikka syön niukasti ja liikun runsaasti, ei tuo paino pirulainen tipu. Nojoo, myönnän - vähemmänkin voisin kyllä vielä syödä. Eilinen saldo: banaani, viili, 2 ruisleipää, 2 kalkkunaa, maitolasillinen, omena ja pussillinen elovena-puuroa. Tänään olen jälleen syönyt banaanin ja reilun desin muroja, kohta haen lounaaksi hedelmiä.

Eilen oli tosi kurja fiilis. Itkin pyöräillessäni töistä kotiin, sillä olen nyt aika onneton mieheni kanssa. Miksei hän rakasta minua ehdottomasti, olipa tilanne mikä tahansa? Miksi häntä häiritsee jokunen ylimääräinen kilo niin paljon, että hän tahallaan pahoittaa mieleni ja tekee minut onnettomaksi? Kuinka voin enää koskaan halata häntä siten, etten koe tulevani arvosteltavaksi? Ja miten ihmeessä saan kasvatettua jälleen itseluottamukseni, kun edes oma mieheni ei näe minua viehättävänä?

Joo, isoja kysymyksiä. Pohdin jo eilen, voiko meillä edes olla tulevaisuutta. Olisinko onnellisempi jonkun sellaisen kanssa, joka ei olisi huomauttanut minun olevan liian iso.

Toisaalta rakastan häntä kyllä kovasti. Hän on usein myös valtavan huomaavainen: jos menen juhlimaan tyttöporukassa, hän yleensä vie ja hakee minut, vaikka tulisin kotiin vasta baarien mentyä kiinni. Hän auttaa käytännön asioissa, eli toissapäivänä esimerkiksi avasi liian kireän pyörän venttiilin takiani ja täytti vielä renkaan - ihan pyytämättäni. Hän asentaa tietokoneeni ja korjaa kaikki ongelmat siinä. Lisäksi autoradioni hajottua hän yritti ensin korjata sitä itse ja sen jälkeen kävi hakemassa uuden kaupasta - ihan pyytämättäni. Hän osoittaa tunteitaan käytännöllisillä teoilla sanojen ja pusuttelun sijaan, mitä kyllä arvostankin kovasti.

Ongelma on nyt vain siinä, etten koe olevani kaunis, ihana tai seksikäs hänen kanssaan. En halua suudella häntä, sillä en tunne oloani mukavaksi miehen kanssa, joka arvostelee kokoani.