Nyt olen ehtinyt miettiä ja sulatella miehen kommenttia ylikiloistani. Järkeilyn pohjalta tulin siihen tulokseen, että kituuttamisen sijaan alan hiljalleen laittaa itseäni kuntoon ns. "järkevällä tavalla". Tarkkailen syömistäni, karsin herkut pois, liikun 3-4 kertaa viikossa kuntokeskuksessa salilla ja sykettä nostavissa jumpissa sekä lenkkeilen koiran kanssa. Syön aiempaa järkevämmin, eli hedelmien lisäksi myös terveellistä ruokaa. Huolehdin myös säännöllisistä ruokailurytmeistä. Nopeita tuloksia en saavuta näin, mutta ehkä ne hitaat tulokset ovat muutenkin kestävämpiä.

Päätin lisäksi, että päivittäisen punnitsemisen sijaan käyn puntarilla maanantaiaamuisin, jonka jälkeen tulen raportoimaan painon tänne. Kuulumisia ajattelin kyllä näpytellä useamminkin.

Mulle tehtiin saliohjelma toissapäivänä. Kerroin tavoitteeksi upean vartalon, joten ohjaaja antoi myös ruokailuvinkkejä. Päätettiin, että käyn kerran salilla viikossa ja loput jumpissa, joissa syke pysyy tasaisesti ylhäällä. Hän ehdotti, että otettaisiin tavoitteeksi uudelle upealle vartalolle ensi kesää. Hänen mukaansa painoa ei saisi lähteä kuin 1-2 kg/kk, jotta tulos on mahdollisimman pysyvä. Tuo tahti kuulostaa mielestäni kauhean hitaalta, joten pyrin kyllä tiiviimpään pudotukseen, mutta tuokin on OK.

Tänään vietän töistä vapaapäivää ja lähden kohta bodypumppiin. Lihakset ovat valmiiksi jo vähän kipeitä pari päivää takaperin tekemäni rullaluistelulenkin jälkeen.

Miehen kanssa menee taas enimmäkseen hyvin. Ollaan puhuttu aika paljon, mutta edelleen olen kyllä katkera hänen laihduttamistoiveestaan. Voiko sitä enää luottaa mihinkään tai tuntea itseään itsevarmaksi, kun oma mieskin näkee jotenkin ällöttävänä? Nojoo, myönnän kyllä, että on vuosien saatossa tullut ylimääräistä etenkin käsivarsiin, vatsaan, peppuun ja reisiin. Mutta jos johonkin olen tyytyväinen, niin mulla on kauniit silmät ja nätit ranteet ;)