Nyt voin jo näin julkisestikin sanoa, etten tunne enää kiukkua mieheni kommenttia kohtaan. Kyllähän hänellä oli kuitenkin oikeus huomauttaa liikakiloistani. On kai ihan hyvä, että hän teki sen ja palautti minut maanpinnalle jo ennen kuin olin ehtinyt kerätä niitä enempää. Hän ei ollut missään vaiheessa ilkeä, mutta tokihan laihdutuspyyntö satutti. Juttu on muutenkin kaksipiippuinen - toisaalta oma painoni kuuluu vain ja ainoastaan minulle, mutta kaipa se jossain määrin kuuluu myös hänelle.

Ilman mieheni kommenttia en olisi alkanut liikkumaan näin paljon. Olisin vain jatkanut samalla linjalla - välillä itseeni tyytyväisenä ja joinain päivinä inhoten.

Laihdutuskommentin jälkeen tunsin itseni vastenmieliseksi pitkään, mutta nyt alan kai jo olla hiljalleen päässyt sen tunteen yli. Vartaloni ei ole vielä kauheasti muuttunut, mutta minussa on muuttunut jotain - pidän liikkumisesta. Ja nyt mietin huomattavasti enemmän ennen kuin tartun palaveripullaan tai mätän jättipussillisen karkkia naamaan.

Ideaalitilanteessahan olisin saanut sysäyksen itsestäni. Mutta samapa se kai mistä se tulee, kunhan jostain.

Ensi kesänä olen sellainen beibe, että oksat pois.